Kuulo on äänten tulkitsemisprosessi
Ääniaallot kulkevat korvakäytävää pitkin ja osuvat tärykalvoon, joka alkaa värähdellä. Nämä värähdykset kulkeutuvat sisäkorvaan, joka muuntaa ne sähköisiksi impulsseiksi ja lähettää ne aivoihin.
Miten korvan osat toimivat yhdessä
Korva voidaan jakaa kolmeen osaan. Ulkokorva ja välikorva auttavat keräämään ja vahvistamaan ääntä. Sisäkorva muuntaa ääniaallot viesteiksi, jotka lähetetään aivoihin.
Ulkokorva
Tämä on korvan näkyvä osa, joka kerää ääniaallot ja ohjaa ne korvakäytävään kohti tärykalvoa.
Välikorva
Kun ääni osuu tärykalvoon, se värähtelee. Nämä värähtelyt siirtyvät pienien kuuloluiden kautta, jotka vahvistavat ja välittävät värähtelyt sisäkorvaan.
Sisäkorva
Sisäkorvassa värähtelyt kulkeutuvat simpukkaan, jonka sisällä oleva neste lähtee liikkeelle värähtelyn ansioista. 15 000 karvasolua muuttavat äänen liikkeet sähköisiksi impulsseiksi.
Mielenkiintoisia faktoja kuulosta
Kehosi pienimmät luut ovat välikorvan kuuloluut: alasin, vasara ja jalustin
korvamme eivät koskaan lakkaa kuulemasta, vaikka nukkuisitkin - aivosi kuulevat edelleen saapuvat äänet
Korvat ovat tarpeen muussakin kuin kuulemisessa: sisäkorva auttaa myös tasapainon säilyttämisessä